|
TAIVALKOSKEN VERKKOKOULU
Taivalkosken verkkokouluhankkeessa otettiin käyttöön toimintamalli, joilla verkko-opetuksen keinoin voidaan tukea kaksiopettajaisten sivukoulujen 3-6 yhdysluokkien opetusta tasavertaisten oppimisedellytysten turvaamiseksi. Hankkeessa etsittiin uusia edellytyksiä kyläkouluverkoston elinvoimaiselle toiminnalle oppilasmäärien vähetessä. Hankkeessa kehitetiin myös Taivalkosken koulutoimen toimintakulttuuria siten, että sivukoulujen pienet ja edelleen pienenevät työyhteisöt voivat yhdessä Kirkonkylän peruskoulun kanssa luontevan vuorovaikutuksen mahdollistavan IC-tekniikan avulla yhdistyä tiiviiksi, jokapäiväisen arjen jakavaksi työyhteisöksi.
Hankkeessa kehitettiin toimintamallia, joka mahdollistaa opettajien asiantuntijuuden hyödyntämisen koko kunnan alueella heidän työpisteittensä sijainnista riippumatta.
Hanke päättyi 31.12.2007, mutta verkkokoulutoiminta jatkuu edelleen viidellä koululla. Taivalkosken kunta, sivistystoimiTaivalkosken verkkokoulu, projektiryhmä 93400 Taivalkoski Sijainti kartalla Puh. 040 701 8949 12.3.2008 9:45 |
![]() |