Siirry sisältöön

Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko Etusivu | Tekstiversio | På svenska | Palaute | Yhteystiedot | Kirjautuminen
TAIVALKOSKEN VERKKOKOULUN TAVOITTEET

1. Ensisijaisena tavoitteena hankkeessa on tukea verkko-opetuksen keinoin sivukoulujen 3-6 yhdysluokkien opetusta tasavertaisten oppimisedellytysten turvaamiseksi.

2. Toiseksi hankkeessa pyritään kehittämään Taivalkosken koulutoimen toimintakulttuuria siten, että sivukoulujen pienet ja edelleen pienenevät työyhteisöt voisivat yhdessä Kirkonkylän peruskoulun kanssa luontevan vuorovaikutuksen mahdollistavan IC-tekniikan avulla yhdistyä tiiviiksi, jokapäiväisen arjen jakavaksi työyhteisöksi.

3. Hankkeessa etsitään myös uusia edellytyksiä kyläkouluverkoston elinvoimaiselle toiminnalle oppilasmäärien vähetessä.

4. Hankkeessa luodaan toimintamalli, joka mahdollistaa opettajien asiantuntijuuden hyödyntämisen koko kunnan alueella hänen työpisteensä sijainnista riippumatta.

5. Hankkeessa käyttöönotettava teknologia ja kehitettävät toimintatavat tukevat myös Taivalkosken sivukylien kyläyhteisöjen elinvoimaisuutta tulevaisuudessa (esim. kansalaisopiston toiminta, kokoukset)





4.1.2006 18:19