Siirry sisältöön

Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko Etusivu | Tekstiversio | På svenska | Palaute | Yhteystiedot | Kirjautuminen
Möllarimestari-omakustannekilpailun säännöt

  

1. Möllärimestarikilpailu on Päätalo-instituutin vuosittain järjestämä kirjallisuuskilpailu, jossa palkitaan parhaat kilpailuun lähetetyt omakustanteet. Kilpailu on järjestetty vuodesta 1996 lähtien, jolloin kilpailu käytiin Parhaat Esiin -nimellä. Möllärimestari-omakustannekirjallisuuskilpailun avulla pyritään saamaan omakustanteille enemmän julkisuutta, lisäämään niiden arvostusta sekä kannustamaan kirjoittamiseen. Nimitys möllärimestari tulee Hermanni Päätalon käyttämästä romaania tai yleisemmin kaunokirjallista teosta tarkoittaneesta mölläri-nimityksestä.

 

2. Kilpailuteosten tulee olla omakustanteita, joilla ei ole kustannus- tai markkinointisopimuksia. Omakustanne on kirjoittajan itsensä rahoittama teos. Ulkopuolisen taloudellisen tuen osuus omakustanteessa voi olla talkooluonteista esim. kylätoimikuntien ja kirjallisuuspiirien puitteissa. Yksittäistapauksessa tuomaristo tulkitsee voiko kirja osallistua kilpailuun. Osallistuvan teoksen tulee olla selvästi määriteltävissä kirjaksi, monisteita ja käsikirjoituksia ei hyväksytä. Teoksella tulee olla lisäksi ISBN-numero (International Standard Book Number).

 

3. Palkittavia sarjoja kilpailussa on periaatteessa kaksi:

1) teokset, joilla on yksi kirjoittaja

2) teokset, joilla on useita kirjoittajia, ryhmäantologiat ja tekstikokoelmat.

Palkita voidaan erikseen esimerkiksi runot, novellit, romaanit, tietoteokset ja lastenkirjat. Kuitenkin teosten kirjo määrittelee lopullisen sarjajaon. Sama teos tai sen osa (kertomus, runo ym.) voi osallistua vain yhden kerran kilpailuun. Teoksen ilmestymisvuotta ei ole rajattu. Parhaaksi arvostellun teoksen kirjoittaja palkitaan vuoden Möllärimestari-tittelillä. Kallioniemi-Säätiön työvaliokunta päättää erikseen kulloinkin jaettavista palkinnoista.

 

4. Omakustanteiden arviointi suoritetaan kaksivaiheisesti siten, että Päätalo-instituutti kutsuu esiraatiin jäsenet ja esiraati seuloo kirjoista parhaimmiston. Sijoittelu eri sarjoihin tapahtuu esiraadin luokittelujen perusteella. Esiraadin tekemien arvostelujen pohjalta päätuomari ratkaisee palkintosijoille sijoittelun. Kirjan graafiset ominaisuudet ovat ansioita mutta arvostelun pääpaino on tekstissä.

 

5. Kilpailun tulokset julkistetaan vuosittain Taivalkoskella vietettävällä Päätaloviikolla.

 

6. Kunkin vuoden Möllärimestarikilpailuun osallistuvat kirjat tulee lähettää Päätalo-instituuttiin huhtikuun viimeiseen päivään mennessä, ellei järjestäjä kilpailua julistaessaan muuta kyseisen vuoden määräaikaa. Kirjojen saatteena tulee lähettää kirjoittajan yhteystiedot.

 

7. Päätalo-instituuttiin lähetettyjä kirjoja ei palauteta vaan ne sijoitetaan Päätalo-instituutin omakustannekokoelmaan, jossa ne ovat tutkijoiden käytössä.

 

8. Seuraavan vuoden kilpailu julistetaan alkaneeksi kunkin vuoden palkintojenjakotilaisuudessa. Tässä kilpailujulistuksessa on määriteltävä mahdollinen teema, poikkeukset kilpailun päättymisajasta tai muut seuraavaa kilpailua koskevat erityissäännöt.

 

9. Kilpailuun liittyvästä tiedottamisesta vastaa kilpailun järjestäjä. Lisätietoja kilpailusta saa Päätalo-instituutista, osoite Urheilutie 4, 93400 Taivalkoski, puh. 040 5482 247, 040 5232 993, s-posti instituutti@taivalkoski.fi.



Möllärimestari 2012
Vuoden 2012 Möllärimestari-kilpailuun voi lähettää teoksia 30.4.2012 saakka.
Laita saatteeksi kirjoittajan yhteystiedot ja lähetä osoitteeseen:
Päätalo-instituutti, Urheilutie 4, 93400 Taivalkoski



9.5.2011 8:59