NAPERO-FINLANDIA 2011 VOITTAJA VILJA VUORINEN LAITILASTA
Napero-Finlandia on taivalkoskelaisen Päätalo-instituutin vuosittain järjestämä sadunkirjoituskilpailu peruskoulun 1-6. luokkien oppilaille. Kilpailun tarkoituksena on kannustaa lapsia kirjoittamis- ja lukemisharrastuksiin. Kilpailuaika päättyy vuosittain syyskuun puolivälissä ja palkinnot jaetaan Sadun päivänä 18.10. Saduilla voi olla vuosittain järjestäjän määrittämä teema tai aihe; useimpina kilpailuvuosina aihe on ollut vapaa.
Tänä vuonna järjestetty kilpailu oli järjestyksessä yhdeksästoista. Kilpailuun osallistui yli 2600 satua; yhteensä 19 vuoden aikana kilpailuun on osallistunut noin 49 000 satua, jotka on arkistoitu Päätalo-instituutin satuarkistoon. Kilpailu arvioidaan kolmessa sarjassa. Kuhunkin sarjaan osallistui tänä vuonna satuja seuraavasti: sarja 1 (peruskoulun 1-2 luokat) 209, sarja 2 (3-4 luokat) 1192 ja sarja 3 (5-6 luokat) 1209 satua. Lisäksi tuli joukko satuja, joissa ei ollut minkäänlaisia yhteystietoja eikä niitä pystytty jäljittämään. Paljon tuli satuja myös kilpailuajan loppumisen jälkeen.
Tänä vuonna teemana oli ”Sininen…”. Teemaa noudatettiin saduissa yleensä hyvin, joskin osassa ”sininen” oli saatu mukaan hiukan teennäisesti. ”Sininen” oli usein jokin eläin, olio tai esine, monissa saduissa kuitenkin ”sinisellä” kuvattiin tunnetta, tunnelmaa tai ympäristöä. Hyvin suuressa osassa satuja tapahtumat sijoittuivat erilaisiin fantasiamaailmoihin, mikä tänä vuonna oli ehkä aiempiin vuosiin nähden poikkeavaa. Selvästi poikkeavaa esimerkiksi edelliseen vuoteen nähden oli se, että varsinaisia kauhusatuja tai vampyyritarinoita oli silmiinpistävän vähän.
Saduissa käsiteltiin hyvin paljon yksinäisyyteen ja ystävyyteen liittyviä aiheita, sankaruutta ja hyvyyttä eikä modernia ympäristön suojeluakaan unohdettu. Mukana oli toki perheen rikkoutumista, kiusaamista ja pahuuttakin, mutta esimerkiksi koulumaailman kuvaus oli vähäistä. Tietenkin mukana oli myös perinteistä eläinsatua, keiju- ja prinsessasatuja erityisesti tyttöjen teksteissä, mutta toisaalta avaruusseikkailuja ja scifiä oli niin tyttöjen kuin poikienkin teksteissä. Tänäkin vuonna mukana oli joukko pitkiä (kilpailumme sääntöihin nähden ylipitkiä) ja taidokkaita satuja ja satunovelleja, joista kuitenkaan ei kovin monta noussut mukaan parhaimmistoon.
Vuosien kuluessa oikeinkirjoitus tuntuu parantuneen. Tänä vuonna arviointiraati kuitenkin kiinnitti huomiota hyvienkin kirjoitusten viittaussuhteiden virheisiin (”äiti kutoi tulevalle vauvalle sukkaa, jota oli kantanut masussaan jo kuukausia”), joita esiintyy valitettavan usein myös median teksteissä. Satujen johdonmukaisuus oli pääosin onnistunutta pienilläkin kirjoittajilla, tosin useista saduista näki, että teksti lähti innostuneena alkuun, mutta jotenkin lopahti sitten kesken. Ehkäpä lasten kirjoittamisen opetuksessa kannattaisi käyttää riittävästi aikaa kirjoitusten läpikäymiseen ja juonen juoksutuksen viimeistelyyn.
Kilpailun yleistasoa voidaan sanoa hyväksi. Tänä vuonna erityisen tasainen oli sarja 2. Itsestään selvää voittajasatua ei kilpailutöistä löytynyt, vaan jokaisessa sarjassa voittajan etsiminen ja myös Napero-Finlandian voittosadun etsiminen oli varsin työlästä. Esiraatina toimivat Oulun Yliopiston kirjallisuuden opiskelijat opettajansa Myry Voipion johdolla ja kilpailun päätuomari kirjailija Niilo Keränen päätti lopullisen palkintojärjestyksen.
Napero-Finlandia 2011 satujen arviointi
Lue Napero-Finlandia 2011 voittajan Viljan Vuorisen voittajasatu

Napero-Finlandia 2012 kilpailuun voi lähettää satuja
15.9.2012 saakka.
Vuoden 2012 Napero-Finlandian teemana on "Aikataika".
Lähetä satu yhteystietoineen osoitteeseen:
Päätalo-instituutti / Napero-Finlandia
Urheilutie 4, 93400 Taivalkoski