Naperoviikko 12.-18.10.2012
Naperoviikko on Napero-Finlandia sadunkirjoituskilpailun ympärille rakentunut lasten kulttuuriviikko, jonka taivalkoskelaiset kulttuuritoimijat ovat järjestäneet yhteistyössä vuodesta 1997 lähtien.
Naperoviikkoon kuuluu monenlaista toimintaa, musiikkia, teatteria, tanssia, liikuntaa, elokuvia, kuvataidetta, kädentaitoja ja satujen maailmaa. Naperoviikon tapahtumat ovat pääosin maksuttomia.
Naperoviikon ohjelma valmistuu syyskuussa, seuraa nettisivujamme. |
Napero-Finlandia sadunkirjoituskilpailuPäätalo-instituutti on järjestänyt valtakunnallisen sadunkirjoituskilpailun ala-asteikäisille lapsille vuodesta 1993 lähtien.
Sadunkirjoituskilpailun tarkoituksena on kannustaa lapsia kirjoittamis- ja lukemisharrastuksen pariin ja oman luovuuden kehittämiseen.
Tulokset julkaistaan 18. lokakuuta Taivalkoskella Naperoviikolla. Arvostelu tapahtuu yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa, esiraatina toimivat kirjallisuuden opiskelijat opettajansa ohjaamina. Kilpailun ylituomarina on kirjailija Niilo Keränen.
Napero-Finlandia 2012 kilpailuun voi lähettää satuja 15.9.2012 saakka.
Vuoden 2012 Napero-Finlandian teemana on "Aikataika". Lähetä satu yhteystietoineen osoitteeseen: Päätalo-instituutti / Napero-Finlandia Urheilutie 4, 93400 Taivalkoski |