Siirry sisältöön

Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko Etusivu | Tekstiversio | På svenska | Palaute | Yhteystiedot | Kirjautuminen

PÄÄTALOVIIKKO 2012

Pääviikko 2012 kansi

Vuodesta 1974 lähtien on Taivalkoskella vietetty kotiseutupäiviä. Aluksi kotiseutupäivien nimenä oli Joki-Jussin päivät. 1980-luvun alussa kotiseutupäivien nimi muuttui Päätalopäiviksi ja tapahtuman laajetessa viikon mittaiseksi kulttuuri- ja kirjallisuustapahtumaksi, nimeksi tuli Päätaloviikko.

Kalle Päätalon Iijoki-sarja on tehnyt Taivalkosken tunnetuksi koko maassa. Vuodesta toiseen Päätaloviikko kokoaa Päätalofanit ja muut kulttuurinälkäiset Taivalkoskelle. Päätalon maisemissa voit elää tarinat todeksi kirjojen tapahtumapaikoilla.

Tänä vuonna Päätaloviikon kantavana teemana on uitto- ja savottakulttuuri ja viikon aikana kerrotaankin monenlaista tarinaa metsiemme miehistä ja naisista. Päätalo-keskuksen näyttelyssä kerrotaan tarinaa Kalle Päätalon lapsuuden ja nuoruuden uitto- ja savottakokemuksista, Taivalkosken Näyttämön ohjelmistossa on Teuvo Pakkalan Tukkijoella-näytelmä, Tampereen seudulta tulee kylään Pirkanmaan jätkäperinneyhdistys wanhan ajan metsä- ja savottaperinnehengessä ja Päätaloviikon ohjelmassa ovat myös Mikko Niskasen elokuvat Elämän vonkamies ja Nuoruuteni savotat.

Iijoki on ollut vuosituhansia kulkureitti sisämaan ja rannikon välillä. Iijoella erämaiset jokivarret ja vanha ja uusi kulttuurimaisema vaihtelevat. Tänä vuonna Iijoen maisemissa soudetaan Iijokisoutu vapaiden vesien ja vaelluskalojen puolesta jo 30. kerran. Soudun kokonaispituus on 160 km, mutta voit osallistua myös päiväseltään. Kannattaa nähdä ja kokea, kesällä jokiluonto on kauneimmillaan ja runsaimmillaan!

Päätaloviikon ohjelmaan mahtuu paljon muutakin, konsertteja, iltamia, perinnetyönäytöksiä, näyttelyitä, kirjallisuustapahtumia, kirjoittajakoulutusta, kulttuurikierroksia. Mitäpä jos kävisit tuoksuttelemassa kessäynyttä särkeä Kallioniemessä? Lähtisit kyläkierrokselle? Teettäisit runomuotokuvan toritapahtumassa? Kävisit kuuntelemassa satelliittitarinoita River Rockissa?

Tervetuloa Päätaloviikolle ja tervetuloa Taivalkoskelle,
tuhansien tarinoiden ja mukavien ihmisten pitäjään!
 
Virve Seiteri,
kulttuurituottaja

Yhteystiedot

 

Kulttuuripalvelut / Päätalo-instituutti

Virve Seiteri 040 5232 993

Kati Koivukangas 040 5482 247

Päätalo-keskuksen oppaat 040 8408 900

etunimi.sukunimi@taivalkoski.fi

Kalle Päätalo -seura ry

Raimo Aro 0400 184 227

www.paataloseura.fi

Kallioniemi-Säätiö

Anne Hoikkala 040 1406 005

Kallioniemen oppaat 040 7423 738

Taivalkosken matkailuneuvonta

040 5248 013

info@visittaivalkoski.fi

www.visittaivalkoski.fi





17.2.2012 13:42