You are here

Möllärimestari

Möllärimestari-kirjoituskilpailu on harrastajakirjoittajille tarkoitettu kilpailu.

Vuoden 2019 Möllärimestari on Marja Klefström.

Möllärimestari-omakustannekilpailu

Vuoden 2019 Möllärimestari on Marja Klefström Lohjalta kirjallaan Wiipurin pelon ja toivon kevät 1918.

 

marja_klefstrom.jpg

Raadin arvio Möllärimestari Marja Klefströmin kirjasta:

Kirja perustuu kirjoittajan äidin kertomaan lapsuutensa ja nuoruutensa Viipurista Suomen sisällissodan aikana. Kirja on kirjoitettu ikään kuin kirjoittajan äidin päiväkirjana, lyhyinä katkelmina. Kirja on riipaiseva kertomus siitä, mitä tapahtui sodan aikana ja vielä sen jälkeisinäkin päivinä, kun punainen terrori vaihtui valkoiseen mielivaltaan. Kirjoittaja on lähdeaineistoon tukeutuen perehtynyt siihen, mitä Viipurissa mihinkin aikaan todella tapahtui ja tapahtumia tarkastellaan yhden perheen näkökulmasta. Suureen kansalliseen ja viipurilaiseen tragediaan lomittuvat sujuvasti yhden perheen ja perheenjäsenten henkilökohtaiset tragediat. Kirja on kirjoitettu eleettömällä, erinomaisella suomenkielellä, replikointi uskottavalla paikallisella murteella. Aihe, ympäristö, tapahtumat, henkilökuvat ovat onnistuneita niin, että lukija näkee ja kokee tapahtumat. Tapahtumat etenevät varsin verkkaan, mutta lukija kyllä uppoutuu tapahtumien tunnelmaan niin, että kirjaa on mahdoton laskea käsistään kesken. Teos on ehdotonta huippua Suomen sisällissodan kuvauksena! Upeaa kertomakirjallisuutta!

Vuoden 2019 Möllärikilpailussa palkitut teokset

Vuoden 2019 Möllärikilpailuun tulleiden teosten arvioinnit

palkitut.jpg

Kilpailussa palkitut 5.7.2019.

***********

Suomessa ilmestyy vuosittain runsaasti harrastajakirjoittajien julkaisuja, joista moni ansaitsisi laajemmankin huomion. Päätalo-instituutti järjestää vuosittain kaikille kirjoittajille mahdollisuuden lähettää teoksensa raadille, joka palkitsee parhaat omakustanteet.

Teosten tulee olla kirjoja, kuten novelli- tai runokokoelmia, romaaneja, antologioita; ei lehtiä tai monisteita. Teoksella tulee olla lisäksi ISBN-numero.

Lähetetyt julkaisut katsotaan lahjoitetuksi Päätalo-instituutin kirjastoon, joten niitä ei palauteta. Harrastajakirjoittajien teoksista muodostuu kokoelma, joka on tutkijoiden, lukijoiden ja kirjoittamisesta kiinnostuneiden käytettävissä.

Möllärimestari-kilpailun järjestämisessä pidetään tauko.
Seuraavasta Möllärimestari-kilpailusta ilmoitetaan myöhemmin tällä sivulla.

Möllärimestari-omakustannekilpailun säännöt

    ------------------------------------------

Möllärimestarit 1997-2019:

2019 Marja Klefström: Wiipurin pelon ja toivon kevät 1918
2016  Pekka Lempiäinen: Suossa kulkijat
2015  Mariia Kukkakorpi: Henkäyksiä
2014  Minttu Vettenterä: Jaaron ja Merenneitojenmaan prinsessat
2013  Tapani Päivänen : Kolmijalka
2012  Janne Nevala: Hammaskeijo
2011  Timo Kylmänen: Sielu ja lieska
2010  Mirjo Anttola-Hakala: Kasvukipuja
2009  Riitta Lehvonen: Tyttöteurastaja
2008  Leena Tiilikka: Viimeiset Helmet
          Sari Kanala: Kuinka Hirvi sai sarvensa
2007  Kalle Laivamaa: Laurukainen, Simojoen sissi
2006  Mertsi Vähäkainu: Volgan lautturit
2005  Osmo Hekkala: Piimäperä, isäni maa
          Tuomo Pirttimaa: Punainen tuoli, Maija-Leena Ervastin elämä
2004  Marja  Myyryläinen: Vieras huone
2003  Heimo Härmä: Iijoen kansaa
2002  Erkki Martikainen: Voihan pojat
2001  Tauno Hannula omaelämänkerrallinen sarja
2000  Laakkonen Pauli: Verisaarnat
1999  Pentti Harjumaa: Maailma minussa
          Olavi Uusitalo: Ihmisvuori
1998  Matti J. Moilanen: Esse, avojalakane
1997  Jouko Rönkä: Käärme ja kyyhkynen

Person in charge