Olet täällä

11.9.2020 - 16:42

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vaikutukset Taivalkoskella

Tilanne Taivalkosken ja koko Koillismaan alueella on edelleen rauhallinen. 

Valtakunnallisen ohjeistuksen mukaisesti kansalaisia ohjeistetaan hakeutumaan herkästi testiin, mikäli koronavirusinfektion oireita ilmaantuu. Koronavirusnäytteiden tarve on selvästi lisääntynyt aiempaan verraten ja näytteiden oton kapasiteettia flunssapolilla on lisätty. Testauksen lisääntyessä vastausten viive saattaa hieman kasvaa, kuitenkin vastaus pääsääntöisesti saadaan 1-3 vuorokauden sisällä näytteenotosta.

Kuntalaisten terveydestä ja turvallisuudesta huolehditaan eri tilanteissa yhteistyössä alueen viranomaisten ja Pohjois-Pohjanmaan infektiotorjuntayksikön kanssa. Ohjeistuksissa noudatetaan valtioneuvoston, Sosiaali- ja terveysministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin antamia ohjeistuksia.

Tartuntojen ehkäisemiseksi on ensisijaisen tärkeää noudattaa hygieniaohjeita, maskisuositusta sekä turvavälejä. Suosittelemme THL:n mukaisesti Koronavilkkusovelluksen käyttöönottamista.

Viranomaiset ovat varautuneet toimimaan kaikin mahdollisin keinoin, jos tilanne muuttuu nopeasti. Kansalaisten terveydestä ja turvallisuudesta huolehditaan joka tilanteessa tiiviillä yhteistyöllä. Ohjeiden mukaiset torjuntatoimet suojaavat työntekijöitä, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Koronan tartuntaepäilyjen testauksessa noudatamme Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kriteereitä näytteiden otosta COVID-19-tartuntaepäilyissä.

 

Taivalkosken terveyskeskus on auki myös viikonloppuisin 5.9.2020 alkaen,

aukioloajat:

Arkisin ma – pe                  klo 8.00 – 16.00

Lauantaina                         klo 9.00 – 17.00

Sunnuntaina                       klo 10.00 – 17.00

Kiirevastaanoton ajanvaraus: puh. 040 860 9001

http://www.taivalkoski.fi/palvelut/paivystysvastaanotto

Muina aikoina Kuusamon terveyskeskus, p. 040 860 8611

Taivalkosken koronaneuvontapuhelin: p. 040 583 9807 (Auki arkisin ma – pe klo 9.00 – 14.00)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Ajankohtaista koronaviruksesta COVID-19

Maskisuositus (thl)

Kasvomaskien jakelu vähävaraisille: Tarvittaessa maskeja voi hakea terveyskeskuksen neuvonnasta ma – to klo 12.30 – 16.00, pe klo 12.30 – 14.00 tai seurakunnasta diakonissa Heidi Keräseltä, puh. 040 753 6365. Tulethan hakemaan maskia vain terveenä.

 

Taivalkosken sosiaali- ja terveystoimi