Olet täällä

Turvallinen opiskeluympäristö

Kirkonkylän yläkoulu
Turvallinen opiskeluympäristö

Oppilaiden tukeminen koulutyössään on ollut kantavana teemana muutaman vuoden ajan. Koulun henkilökunnan lisäksi oppilaiden tukena ovat toimineet kuraattori ja terveydenhoitajat. Lisäksi tukihenkilöinä toimivat mielenterveyssairaanhoitaja ja perhetyöntekijät. Toivottavasti nämä auttavat siinä, että lapset ja nuoret pysyisivät reippaina ja kasvaisivat vastuullisiksi aikuisiksi.

Koulussamme on otettu käyttöön vertaissovittelu ja tukioppilastoiminta. Toimintoihin on koulutettu henkilöitä.