-0 °C
Haku

Kaikukortti

Kulttuuri kuuluu kaikille. Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa hankkia lippuja esimerkiksi museoon, teatteriin tai konserttiin. Ratkaisuksi tähän on kehitetty Kaikukortti. Kaikukorttia on kehittänyt valtakunnallinen Kulttuuria kaikille -palvelu.

Mikä on Kaikukortti?

Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja esimerkiksi festivaaleille, teatteriin, konsertteihin tai liikuntapalveluihin. Kaikukortti on henkilökohtainen eikä se maksa mitään. Kaikukortti on voimassa vuoden ajan kortin saamispäivästä lukien.

Voit saada Kaikukortin, jos

Käytät asiakkaana sellaisen taivalkoskelaisen toimijan palveluita, joka on mukana Kaikukortti-toiminnassa

Sinulla ei tiukan taloudellisen tilanteen vuoksi ole mahdollista hankkia tapahtumien pääsylippuja.

Olet vähintään 16-vuotias.

Mistä voit saada Kaikukortin?

Kaikukortteja jakavat Taivalkoskella hyvinvointialue Pohteen, Taivalkosken seurakunnan ja Taivalkosken kunnan erityisnuorisotyön työntekijät. Kaikukortin voit saada esimerkiksi sosiaalityöntekijältä, palveluneuvojalta tai diakoniatyöntekijältä. Kortin saaminen ei edellytä erillisiä todistuksia tuloistasi. Tarkista lista Kaikukortin jakajista alueella.

Mihin Kaikukortti käy Taivalkoskella?

Kaikukortilla voit hankkia lipun Taivalkosken kulttuuripalveluiden Taivalkoskella järjestettäviin tapahtumiin kuten konsertteihin ja elokuvanäytöksiin, pois lukien vuosittaisen Päätaloviikon tapahtumat ja retket toisille paikkakunnille.

Miten hankit pääsylipun tai kurssipaikan Kaikukortilla?

Kaikukortilla hankit lipun kulttuurikohteen omasta lipunmyyntikanavasta.  Lippua hankkiessasi varaudu näyttämään Kaikukortti ja kertomaan sen numero. Kaikukortilla et voi hankkia lippuja verkkokaupasta.

Kaikukortti-pääsylippuja saattaa olla rajattu määrä, tämä ilmoitetaan tapahtumaa markkinoitaessa.

Ota Kaikukortti mukaasi

Ota Kaikukortti mukaan, kun menet kulttuuritapahtumaan tai kurssille. Henkilökunta saattaa pyytää sinua näyttämään Kaikukortin ja henkilötodistuksen.

Lippuja myös lapsille

Jos perheessäsi on alle 16-vuotiaita lapsia, voit hankkia myös perheesi lapsille lippuja Kaikukortilla silloin, kun menette yhdessä samaan tapahtumaan. Voit hankkia Kaikukortilla lippuja myös lapsenlapsillesi, kun osallistut heidän kanssaan samaan tapahtumaan. Lastesi ja lastenlastesi lukumäärä merkitään Kaikukorttiisi näkyviin.

Yhteisön Kaikukortti

Kaikukorttia jakavilla sosiaali- ja terveysalan toimijoilla on käytössään yhteisön Kaikukortteja. Työntekijä voi hankkia yhteisön Kaikukortilla maksuttoman pääsylipun itselleen silloin, kun hän järjestää pienryhmäkäynnin yhdelle tai useammalle asiakkaalle, joilla on Kaikukortti.  Lisäksi työntekijä voi hankkia yhteisön Kaikukortilla itselleen ja tiukassa rahatilanteessa oleville alle 16-vuotiaille asiakkailleen maksuttomat pääsyliput silloin, kun hän järjestää heille pienryhmäkäynnin. Alle 16-vuotiailla asiakkailla ei ole omia Kaikukortteja.

Jos osallistuminen yhdessä pienryhmän kanssa tai kahdestaan työntekijän kanssa kiinnostaa, kannattaa kysyä, lähtisikö Kaikukorttia jakavan yhteisön työntekijä kanssasi johonkin kulttuuritilaisuuteen.

Avustajalle maksuton lippu

Kaikukorttia käyttävän asiakkaan saattaja, opas tai avustaja saa maksuttoman pääsylipun. Avustaja voi olla esimerkiksi liikkumisesteisen henkilön avustaja, näkövammaisen henkilön opas tai kehitysvammaisen henkilön ohjaaja. Tulkki voi olla esimerkiksi viittomakielen tulkki, kirjoitustulkki tai puhetulkki.

Kaikukortin haltija hankkii avustajalleen tai tulkilleen pääsylipun samalla kuin itselleen.

Yhteystiedot

  • Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, osallisuus-, yhdyspinta ja hyvinvointikoordinaattori Sirpa Hyyrönmäki, 040 505 7836, sirpa.hyyronmaki@pohde.fi
  • Taivalkosken kunta, kulttuurituottaja Tiina Luokkanen, 040 860 8971, tiina.luokkanen@taivalkoski.fi
  • Taivalkosken kunta, palveluohjaaja Minna Voutilainen, 040 841 2509, minna.voutilainen@taivalkoski.fi
  • Taivalkosken seurakunta, vs. diakoniatyöntekijä Anu Lohilahti, 040 753 6365, anu.lohilahti@evl.fi

Viimeksi muokattu 2.4.2024