-9 °C
Haku

Taivalkosken koronatilannepäivitys 14.1.2021

Taivalkoskella on todettu 2021 vuoden puolella 1 uusi Covid-19 tartunta. Kotikuntansa perusteella sairastunut ei ole taivalkoskelainen. Altistuneita löydettiin kuusi ja nämä ovat olleet karanteenissa viime viikosta. Alustavasti jatkotartuntoja ei ole todettu.

Yliopistosairaalan tilastojen mukaan Oulussa testattujen tartuntamäärät joulun jälkeen kääntyivät nousuun, niin kuin oli odotettavissa. Taivalkoskelaiset ovat välttäneet tartuntoja hyvin eikä joulun aika ole näkynyt meidän omissa tilastoissamme. Huomiota voisi kiinnittää siihen, että lähes 60% Oulussa todetuista tartunnoista on todettu 20-40 vuotiailla – lipsahtelua varomiskäyttäytymisessä?

Taivalkoskellakin kunnallisia toimintoja on karsittu ja rajoituksia on edelleen jatkettu, vaikka meidän oma infektiotilanteemme on rauhallinen. Syynä rajoitusten jatkamiselle on valtakunnallinen suositus: ”Mitään kevennyksiä alueellisiin suosituksiin ja rajoituksiin ei sallita johtuen ennen kaikkea muuntoviruksen aiheuttamasta riskistä”.

Taivalkosken koronarokotukset ovat alkaneet ja valtaosa infektiopotilaita hoitavasta henkilökunnasta on rokotettu. Rokottaminen vanhusten palveluyksiköissä on alkanut.  Asumisyksiköiden hoitajien ja asukkaiden jälkeen alkaa yli 80-vuotiaiden rokottaminen mahdollisesti jo tammikuun puolella – aikataulusta ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin.

Jouni Wikstedt

tartuntataudeista vastaava lääkäri

Viimeksi muokattu 14.1.2021