-10 °C
Haku

Taivalkosken koronatilannepäivitys 28.5.2021

Taivalkoskelaisilla todettiin alkukuusta kolmen infektion ketju, joka kuihtui ilman seuraamuksia. Vuodeosastolla ja palvelutalossa tehdyissä testeissä ei löytynyt jatkotartuntoja eikä vierailijoistakaan ketään todettu positiiviseksin, joten tuon 11.5. todetun ainokaisen laitosinfektion alkuperä jäi epäselväksi. Tällä hetkellä Taivalkoskella ei ole ketään eristettynä eikä ketään karanteenissa. Myös vuodeosaston toiminta on palannut normaaliksi.

Sairaanhoitopiirimme tilanne on kokonaisuudessaan hyvä. Ilmaantuvuusluku on 19 siinä missä se kaksi viikkoa aiemmin oli 19,9 eli pientä laskua on havaittavissa ja koko sairaanhoitopiiri on luokiteltu perustasolle. Kokkolan seudun tilanne voisi kuitenkin toimia varoittavana esimerkkinä siitä, kuinka tartunta voi levitä nopeasti: virus pääsi leviämään kahdessa yleisötilaisuudessa ja näiden seurauksena ilmaantuvuusluku nousu huhtikuun lopun neljästä 220 tasolle – koronainfektiota on syytä edelleen varoa.

Kausivaihtelun takia on odotettavissa, että kesää myöden infektioiden määrä laskee ja rajoituksia vähennetään. Koetetaan kuitenkin vielä elää rajoitusten purkamisen aikaa järkevästi varoen, ettei meille saada aikaiseksi Kokkolan kaltaista takapakkia.

Jouni Wikstedt

tartuntataudeista vastaava lääkäri

Viimeksi muokattu 28.5.2021