-9 °C
Haku

Taivalvaaran matkailu- ja lähiliikuntapalveluiden toimijan valitseminen

Taivalkosken kunta on toteuttanut Taivalvaaran matkailu- ja lähiliikuntapalveluiden markkinakartoituksen. Arvioitavia liiketoimintasuunnitelmia saapui määräaikaan mennessä kaksi. Kunnanhallitukselle tulokset esiteltiin 24.5.2023. Liiketoimintasuunnitelmien arvioinnin on tehnyt Sweco Finland Oy:n matkailun asiantuntija Janne Posio. Asiantuntija arvioi liiketoimintasuunnitelmat tarkasti ja tasapuolisesti etukäteen pohdittujen kriteerien perusteella.

Arvioinnissa oli viisi osa-aluetta

  1. Infrastruktuuri, rakenteet ja rakenteiden ylläpito
  2. Toimintatapa ja prosessit
  3. Talous- ja työllisyys
  4. Investoinnit
  5. Kestävyys ja vastuullisuus

Pisteytyksessä oli yhteensä 18 kohtaa. Arvioinnissa pisteitä eniten sai Miro Haatajan ja Carita Shemeikan toimittama liiketoimintasuunnitelma. Sweco Finland Oy:n suositus Taivalkosken kunnalle oli, että kunta aloittaa neuvottelut heidän kanssaan. Kunnanhallitus päätti 24.5.2023 § 180, että neuvottelut aloitetaan Miro Haatajan ja Carita Shemeikan kanssa.

Neuvottelijoina kunnan puolesta toimivat kunnanhallituksen puheenjohtaja Heli Hietala, valtuuston puheenjohtajisto (Harri Karjalainen, Kauko Tyni ja Ahti Nevanperä), va. hallintojohtaja Anna Pyttynen, toimialajohtaja Varpu Paakinaho-Heikkinen, toimialajohtaja Pekka Turpeinen, talouspäällikkö Eila Roivainen ja talouden erityisasiantuntija Anne Pyykkönen. Myös arvioinnin suorittanut matkailun asiantuntija Janne Posio on mukana ensimmäisissä neuvotteluissa.

Lisäksi kunnanhallitus päätti, että mikäli sopimusta ei synny Miro Haatajan ja Carita Shemeikan kanssa, aloitetaan neuvottelut Komake Oy:n kanssa.

Lisätietoja toimijahausta antaa va. hallintojohtaja Anna Pyttynen, puhelin 040 860 8951, anna.pyttynen(at)taivalkoski.fi.

Viimeksi muokattu 26.5.2023