11 °C
Haku

Varhaiskasvatus (päivähoito)

Yleistä tietoa

Voit hakea lapsellesi hoitopaikkaa ryhmäperhepäiväkoteihin (ryhmiksiin), esikoulun aamu- ja iltapäivähoitoon ja/tai perhepäivähoitoon. Jokaisella lapsella on oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen (päivähoitoon). Lapsen hoitotarpeesta riippuen voit hakea hänelle paikkaa joko päivä- tai vuororyhmiksestä. Vuorohoitoa voit hakea lapsellesi vain vanhempien vuorotyön tai jonkin muun painavan syyn vuoksi. Voit saada hoitajan omaan kotiisi, jos sinulla on neljä alle kouluikäistä lasta. Perhepäivä- ja ryhmäperhepäivähoidossa lapsimäärät ovat päiväkoteja pienempiä, ja ne ovat kodinomaisia hoitopaikkoja. Perhepäivähoitajalla lapsia on enintään neljä kokopäiväistä lasta ja yksi osa-aikainen. Ryhmikset ovat joko 8- tai 12-paikkaisia, ja yhtä hoitajaa kohden on enintään neljä alle kouluikäistä lasta sekä yksi esikoululainen.

Hae lapsellesi hoitopaikkaa neljä kuukautta ennen hoidon toivottua alkamisajankohtaa. Mikäli kyseessä on äkillinen työllistyminen tai äkillinen opintojen alkaminen, etkä voi ennakoida hoidon tarvetta aiemmin, jätä hakemus viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Hakemuslomakkeen ja ohjeen löydät Päivähoito/näin haet -osiosta. Lisätietoja saat tarvittaessa päivähoitotoimistosta.

Ota yhteyttä

Inka Pitkänen

vs. päivähoidon ohjaaja

Soita: 0405182568

Viesti:

Enni Manninen

Palveluohjaaja sij.

Soita: 0401878540

Viesti:

Varhaiskasvatuksen sähköposti

(Varhaiskasvatuksen yleisasioinnin sähköposti; voit esimerkiksi ilmoittaa lapsesi hoidontarpeen päättymisestä.)

Viesti: